Kylläpä oli kivaa pitkästä aikaa saada jotain aikaiseksi ministi.. viikonlopun asuntovaunuilu ilman lapsia mahdollisti äidille omaa laatuaikaa ilman kotiaskareita, vain ihanaa löhöilyä ja pientä väkertämistä.
Tällaista tällä kertaa...
Päivänvarjo on tehty jätskiannos koristeen "runkoon", on siis avattavissa ja suljettavissa. Helmitaulu ja kirjelokerikko on paspiksesta. Päivänvarjon ohje löytyy Marian blogista.
Tein myös kaksi matkalaukkua jotka ovat kyllä vielä vaiheessa, laitan kuvia myöhemmin sitten valmiista laukuista. Matkalaukut ovat maalattuja pastillirasioita, jonka idean nappasin Annikalta.
Sitten vielä on näytettävä teille kaikille muillekin mitä Kaija ja Maarit ovat minulle tällä kertaa antaneet. Ei ole reissua että lähtisin tyhjin käsin kotiin Kaijan luota siellä kyläillessäni, niinpä sitten myös tälläkin kertaa..
laatikollinen lamppuja jotka ovat liian pieniä Villa Kaijaan. Käykääpäs muuten kurkistamassa Kaijan hirsitaloa, joka löytyy työsta sivupalkista oikealta (ystäväni hirsitalo). Olen lisännyt sinne joitakin uusia kuviakin.
Pöytäliina, jonka kerkesin jo asettelemaan pöydälle vesi-erikeepper sekoituksella ennen kuin hoksasin ottaa valokuvan
ja sitten vielä ihan minua varten virkattu peitto, KIITOS KAIJA!!´
Sitten tämä toinen ihana minihöperö Maarit yllätti jälleen kivalla postilla, helmiä monenlaiseen tarpeeseen..
...ja aivan IHANA fasaani, joka oli kyllä jo valmiiksi listitty ja kuulema uunissakin paistettu =). Nukkekodin isäntä siis näyttäisi olevan metsästys miehiä tästä edespäin. KIITOS MAARIT!!
Kommentit